5.6.2016

Viivakoodit

Pitkään itänyt idea

sai tänään toteutuksensa. Eli monesti olen halunnut työstää viivakoodeista koruja, mutta tänään viimein pääsin tuumasta toimeen, kun päätin unohtaa ja laistaa kotityöt.

Lasikapussina kaulaan mustassa nahkanauhassa ja korviin nappikorvikset korumetallisina.




Toinen setti ,jossa kalvosinnapit korumetallia.
Nahkanauha tummanruskea.





Kolmas taas mustaan nauhaan ja koukkuihin korvikset.



Lopuksi vielä sormus pronssiseen pohjaan.


Tuli ihan himo pitkästä aikaa tuohon tekemiseen:)

Idearikasta uutta viikkoa kaikille <3

1.6.2016

Kuulumisia

Sain tilauksen

tehdä kaulakorun metalliallergiselta. Tässä sitä ei ole yhtään. 
Eli ohueen , 1 mm.n valkoiseen nahkanauhaan, tilaaja valitsi vuorikristallia, ruusukvartsia , lumikvartsia ja amatsoniittia. 
Pituus on säädettävissä liukusolmujen ansiosta.




Toukokuussa oli henkistä stressiä jonkin verran. Esim. tyttäreni Johanna muutti poikaystävänsä luokse Helsinkiin . Sen vuoksi meidän makuutilamme muuttaa takaisin yläkertaan ja yksi huone muutetaan vierailu- ja /tai koti-ikävä-huoneeksi. Kaikki on vielä hyrskynmyrskyn, koska en ole saanut inspistä, miten kaikki järjestetään...
Johanna opiskelee vielä yhden vuoden ja pääsee ylioppilaaksi suunnitelman ja toivon mukaan ensi keväänä.

Jussi oli vihdoin leikkauksessa. Ravintoletkun arven alla oli helmikuussa mätäpaise.
 Siinä rytäkässä paljastui fisteli (kahden ontelon tai ontelon ja ihonpinnan välinen epänormaali 
yhteys ) ihon alta mahalaukkuun päin. 
Leikkaus meni hyvin ja nyt parannellaan leikkaushaavaa.  Onneksi kuntoutusta ei tarvinnut laittaa tauolle, vaan hieman keventää fysioterapian osalta.

Kesä on alkanut siis rysäyksellä. 
Kaikki kukkii ja terassin lattian alla on kimalaisen pesä...
Kärhöpenkissä ja luumupuun alla on muurahaisten pesät...
Luumussa on lisäksi ötököitä...
Hyttysiä piisaa iltaisin, kun yritän saada viilennettyä huonetiloja...
Upilta olen poistanut kaksi punkkia....

Loma alkaa Juhannukselta :)

Mukavaa kesäkuuta<3